Ihmiset 

Utsjoen vt. kirkkoherran pesti päättyy tässä kuussa - vanhan pappilan niityt vaihtuvat Järvenpään maisemiin

Perinnebiotooppia pappilan ympärillä huoltavien lampaiden, Kamun, Hattaran, Helmin ja Hunnun syöttäminen ei varsinaisesti kuulu kirkkoherran tehtäviin, mutta makupaloja voi käydä silloin tällöin antamassa. Samalla voi varmistaa, että kaikki on heillä hyvin. Kuva: Leena Klemi-Lohiniva

– Kyllä mulla on jo nyt haikea olo, myöntää Utsjoen vt. kirkkoherra Anu Sorjonen, joka palaa vakituiseen virkaansa ja etelän hulinoihin elokuun lopulla. Samalla hän jättää Utsjoen 1800-luvulla rakennetun pappilan, aamu-uinnit Mantojärvessä, sekä neljä pappilan niityllä perinnebiotoopista huolehtivaa lammasta, jotka eivät nyt varsinaisesti kuulu kirkkoherran viran hoitoon.

– Kyllä tämä kesä on ollut aivan ihana, toteaa Anu Sorjonen. Kirkkoherran asunto on Utsjoen vuonna 1843 valmistuneessa pappilassa ihan Mantojärven rannalla ja aamukahvit on saanut nauttia vanhan ulkorakennuksen rappusilla. Pappilan ympärillä oleva niitty on vaihtanut väriä sen mukaan, millä kukalla

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä