Ihmiset 

Helluntaiseurakunnan kirppiksen iloista vapaaehtoisjoukkoa, jonka käsien kautta myyntituotteet päätyvät hyllyille ja henkareihin: Seija Mäkinen (vas.), Anja Akujärvi, Arja Kirkeng ja takana Pirjo ja Matti Rissanen. Kuva: Leena Klemi-Lohiniva

Toiset maksavat enemmän, toiset jopa tinkivät - Helluntaiseurakunnan kirppiksellä Ivalossa juodaan kahvit ja jutellaankin

Ivalon Helluntaiseurakunnan kirppiksellä lähellä kuntakeskuksen eteläistä liikenneympyrää voi päästä mielenkiintoisiin keskusteluihin vaikka mustista aukoista tai Jumalan olemassaolosta. Tavaraa on laidasta laitaan. Siellä suunnitellaan jo Joulumaata, sillä syyskuusta ei ole kuin harppaus enää kausivaloihin ja jopa Jouluun.

– Minä vastaan siitä, että hintalaput ovat oikean värisiä, kertoo kirpparin vapaaehtoisjoukosta Seija Mäkinen. Kirpputoriväki on kehitellyt fiksun systeemin, jonka mukaan tunnistetaan tavaroiden liikkuminen hintalappujen värin mukaan. Kun muistetaan, minkä värisiä lappuja on kussakin kuussa käytetty

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä