Saamelaisuus on arvokas osa inarilaista arkea

Inarin kunta on sitoutunut vahvistamaan saamen kielten ja kulttuurin asemaa yhteistyössä muiden saamelaisalueen toimijoiden kanssa. Kuntastrategiassa saamelaisuus on nostettu keskeiseksi painopistealueeksi.

Kuva: Erja Taskinen

Inarin kunnan viestintä- ja yhteistoimintapäällikkö Anne-Marie Kalla kertoo, että saamenkielisten palveluiden kehittäminen on yksi kunnan keskeisistä tavoitteista. Kunta huolehtii erityisesti lasten ja nuorten saamenkielisestä varhaiskasvatuksesta ja perusopetuksesta sekä tekee tiivistä yhteistyötä muiden toimijoiden kanssa saamenkielisen vapaa-aikatoiminnan edistämiseksi.

– Meille on tärkeää, että saamenkielisten palveluiden resursseista huolehditaan ja niitä kehitetään koko ajan, Kalla kertoo. Resursseja halutaan käyttää mahdollisimman vaikuttavasti ja siten, että todella voidaan elvyttää kieltä ja kulttuuria.

Kunnan järjestämä saamenkielinen varhaiskasvatus sekä perusopetus on monella mittapuulla ainutlaatuista toimintaa niin Suomessa kuin kansainvälisesti ja tämä on mahdollista ammattitaitoisen saamenkielisen henkilöstömme ansiosta, Kalla muistuttaa.

– Voimme olla ylpeitä siitä, että asukasmäärältään näin pienessä kunnassa pystymme tarjoamaan kielipesätoimintaa inarin- ja koltansaamen kielillä, äidinkielistä varhaiskasvatusta pohjoissaameksi sekä esi- ja perusopetusta kolmella saamen kielellä. Lukiossa tarjolla on äidinkielen ja vieraan kielen opetusta kaikilla kolmella Inarin kunnassa käytössä olevalla saamen kielellä.

Inarin kunta ja Saamelaiskäräjät edistävät yhdessä muiden saamelaisalueen kuntien kanssa lakisääteisten palveluiden rahoituksen varmistamista ja saamenkielisen oppimateriaalin saatavuutta.

Viestintä- ja yhteistoimintapäällikkö Anne-Marie Kalla

Saamen kielten näkyvyyttä lisätään arjessa

Kunnan opasteissa ja kylteissä käytetään saamen kieliä suomen rinnalla. Tämä koskee kuntakiinteistöjen lisäksi muun muassa torialueita ja virkistysreittejä.

Saamen kielikahvilatoiminta on tarkoitettu kaikenikäisille ja haluamme kannustaa saamen kielten rohkeaa käyttöä Inarin kunnassa, toteaa viestintä- ja yhteistoimintapäällikkö Anne-Marie Kalla.

– Kaikilla saamen kielillä toisinaan kuultava valtuuston kokous palvelee saamenkielisiä kuntalaisia ja kuntamme asioista kiinnostuneita henkilöitä ympäri maailman.

Saamenkielisten työntekijöiden saatavuus on haaste erityisesti Inarin kunnassa, jossa käytössä on kolme saamen kieltä.

– Yksi tai kaksi kunnan työntekijää vuosittain osallistuu Saamelaisalueen koulutuskeskuksen kieliopintoihin, ja pyrimme aina kohdentamaan lisäkoulutusta sinne, missä on eniten pulaa saamenkielisistä työntekijöistä, Kalla kertoo.

Yhteisöllisyys tukee kulttuuria

Inarissa järjestetään vuosittain useita kulttuuritapahtumia kuten alkuperäiskansojen Ijahis Idja-musiikkitapahtuma ja Skábmagovat-elokuvafestivaali sekä Porokuninkuusajot. Ne kiinnostavat niin paikallista kuin kansainvälistä yleisöä. Yhteisöllisyyden rakentamiseksi on tärkeää ylläpitää koko yhteisöä koskevia tapahtumia. Kunta tukee tapahtumia mm. avustuksilla, markkinoinnilla ja tarjoamalla kuljetuksia yleisölle.

Konkreettisina toimenpiteinä kunta rekrytoi saamenkielisiä esiintyjiä tapahtumiinsa, rahoittaa osaltaan saamelaisen lastenkulttuurikeskus Mánnun ja saamelaismuseo Siidan toimintaa sekä edistää koltansaamen kielen ja kulttuurin hanketta yhteistyössä Norjan Etelä-Varangin kunnan kanssa.

Uusille inarilaisille kunta tarjoaa vuosikortin vuoden eurooppalaiseksi museoksi 2024 valittuun saamelaismuseo ja luontokeskus Siidaan.

Kunta kuuntelee aktiivisesti saamelaisyhteisön tarpeita ja pyrkii huomioimaan ne päätöksenteossa. Rakentava vuoropuhelu Saamelaiskäräjien kanssa on olennainen osa hyvien väestösuhteiden edistämistä. Tämä edistää molemminpuolista ymmärrystä ja yhteistyötä.