Paikallisuutiset
Inarista Lapin vetovoimaisin kunta?
Syyskuun alussa Inarissa käynnistyi Sujuvasti arktiseen elämään -hanke, jonka tavoitteena on sujuvoittaa kuntaan saapuvien ulkomaalaisten työntekijöiden sopeutumista paikalliseen yhteisöön niin, että yhä useampi päättäisi jäädä kuntaan pysyvästi. Kaksi vuotta kestävää hanketta koordinoi Jan Denks, jolla itselläänkin on kokemusta sesonkityöstä.
Syyskuun lopussa julkaistu Tilastokeskuksen uusin väestöennuste puhuu karua kieltään: vuosina 2019-2040 Lapin kunnista ainoastaan Inarin ja Rovaniemen väkilukujen ennustetaan kasvavan. Muualla maakunnassa väkimäärän ennustetaan tippuvan, paikoin rajustikin.
Siksi Inarissa tänä syksynä käynnistynyt, k