Ihmiset

Yrittäjyys on kuin matka, joka on täynnä ylä- ja alamäkiä – Jari Anttonen on navigoinut tätä matkaa jo 15 vuotta

Pitkä marssi. – Tulihan sitä tehtyä kaikenlaista hommaa ennen kuin aloin yrittäjäksi 2009. Yläasteen jälkeen menin vuodeksi teknisen piirtäjän kouluun, mutta huomasin, ettei koulunpenkillä istuminen ole minua varten, piti päästä töihin. Putkihommissahan minä suoritin sitten oppisopimuksella alan paperit käteen. Ja tulihan sitä käytyä raksahommissa apupoikana ja jopa Helsingissä Valiolla keräämässä maitoa, muistelee Jari Anttonen pitkää, mutta tarpeellista polkuaan matkalla kohti yrittäjyyttä. Kuva: Ville Vaarala

Ivalolaisen Jari Anttosen yrittäjätaival alkoi vuonna 2009. Tuolloin vielä Etelä-Suomessa asunut mies oli päättänyt, että yrittäjäksi täytyi päästä keinolla millä hyvänsä. Firma perustettiin, vaikka Anttosella ei ollut hajuakaan, mitä alkaisi tekemään. Paskanpuhdistamoissa tuoksahti kuitenkin elanto

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä